Miten valvontaa ja vakoilua voi välttää?

Valvonnalta voi suojautua tarkkaavaisuudella

Valvontajärjestelmiä ja51e3957947bf715462654077a521503c niiden hämäämiseen ja torjuntaan liittyviä teknologioita kehitetään kilpaa rinta rinnan. Jos on huolissaan laillisesta kuvaamisesta julkisten tahojen toimesta, voi aloittaa paikantamalla kameroiden sijaintia työmatkalla, vakituisella kauppareissulla ja muissa paikoissa, joissa viettää säännöllisesti aikaa. Kameroiden välttely ja niiden toiminnan estäminen tekniikkaa vaurioittamatta on täysin sallittua, mutta epäilyttävä käyttäytyminen voi johtaa tarkkailulistalle päätymiseen.

Korkealla sijaitsevat kamerat tarkkailevat lähinnä liikennettä ja ihmisten yleistä käyttäytymistä. Kasvojen ja kehon tasalla olevat kamerat on tärkeämpää ottaa huomioon, sillä niitä käytetään ihmisten tunnistamiseen. Pelkkä kasvojen suojaaminen ei aina riitä. Kehittyneiden algoritmien avulla on nykyään mahdollista tunnistaa henkilö suurella tarkkuudella heidän kävelytyylinsä perusteella, jos se on taltioitu aiemmin. Valvontakamerat on usein kohdistettu tiettyyn paikaan, kuten oveen, porttiin tai muuhun haavoittuvaiseen kohtaan. Kameran asennon perusteella voi päätellä alueet, joissa kulkemalla voi välttää kuvaamiselta kokonaan tai osittain.

Alla on listattu joitain laitteita ja ratkaisuja, joiden avulla valvonnalta tai esimerkiksi salakuvaamiselta ja -tallentamiselta voi välttyä osittain tai kokonaan.

  • Äänityksen estämiseen on tarjolla niin sanottu valkoisen äänen generaattori, jonka avulla henkilöiden puhe voidaan tehokkaasti hukuttaa ja lähistöllä olevat mahdolliset mikrofonit tehdä näin hyödyttömiksi.
  • Kännyköitä varten on jo pitkään ollut saatavilla suojakuoria ja pusseja, jotka estävät kaiken langattoman liikenteen. Näin voi varmistua, että puhelin ei ole yhteydessä millään tavoin verkkoon.
  • Internettiä käyttäessä kannattaa yhteys salata VPN-palvelun avulla. Paras VPN ovat mm. NordVPN, ExpressVPN ja F-secure freedome.
  • Useimpien kameroiden kuvausta voi estää tai vaikeuttaa edullisten infrapunaledien avulla, jotka voi piilottaa kätevästi esimerkiksi lippalakkiin. LED-valo peittää näin kuvattavan kohteen kasvot kokonaan valkoisella valolla.
  • Salakuuntelulaitteet on mahdollista paikantaa tarkoitukseen kehitetyllä tunnistimella, joka mittaa radiosignaalin avulla paikallisia häiriöitä ja pyrkii näin tunnistamaan mahdolliset piilotetut laitteet.
  • Jos vuokraat esimerkiksi loma-asunnon tuntemattomalta taholta, kannattaa tilat käydä läpi piilokameroiden varalta. Linssien paikantamiseen on kaupallisten ratkaisujen lisäksi olemassa helppo keino: pimennä huone, sulje toinen silmä ja katso kohteita kapean putken läpi teleskoopin tapaan, samalla kun valaiset niitä taskulampulla. Piilossa olevat linssit paljastuvat pienen välähdyksen myötä niiden heijastaessa valoa.
  • Passit, henkilökortit, tietyt luottokortit ja muut tärkeät dokumentit on nykyään varustettu RFID -mikrosirulla, jonka avulla tiedot voidaan langattomasti lukea myös vaatteiden läpi. Asiattomalta pääsyltä tietoihin voi suojautua hankkimalla lompakon, joka estää RFID -signaalien kulun.

Leave a Reply